Juttua radasta
Nykyisen radan materiaali soveltuu erinomaisesti zetalle. Kokemusta minulla on erilaisten levyjen päälle tehdyistä radoista ja nyt kumisesta eteismatosta (kts. merkintä "Johdanto"). Levyratojen kanssa pito on aina ollut enemmän ja vähemmän ongelma. Pitoa ei toisin sanoen ole ollut tarpeeksi. Pito loppuu yleensä ensimmäiseksi takarenkailta, mistä on seurauksena hallitsemattomia luisuja ja spinnauksia kiihdytyksissä.
Nyt eteismatolla kisatessa auton on saanut säädettyä melko hyvin tasapainoon. Pitoa on sen verran, että renkaat oikeasti kuluvat; kisan jälkeen auton sisäosat ovat täynnä renkaista irronnutta pientä kumipölyä. Olen käyttänyt takana leveitä (11 mm) 20-asteisia renkaita. Edessä on ollut alumiinivanteiden mukana tulleet puolileveät, luultavasti 40-asteiset.
Sain autooni myös takaiskunvaimentimen, jossa vaimennus tapahtuu "oikein", eli nesteen (silikoniöljyn) avulla. Iskunvaimennin vakautti auton käyttäytymistä nopeissa mutkissa. Haittapuolena on lisääntynyt paino. Luultavasti myös pelkkä painon lisääminen auton takaosaan (ilman iskaria) vakauttaisi ajoa jonkin verran. Rata on suhteellisen hidas, joten auto pysyy myös ilman iskaria kohtuullisen hyvin hallinnassa. Radan pinta ei ole täysin tasainen; siinä on pitkittäissuunnassa "raitoja", jotka saavat auton pahimmillaan hieman irti radan pinnasta käännöksissä. Juuri tähän ilmiöön iskari tuo hieman helpotusta. Jos rata olisi isompi ja nopeudet kovempia, niin iskari olisi luultavasti välttämätön. Toivottavasti saamme jossain vaiheessa rataa laajennettua, niin tulee tämäkin asia kokeiltua käytännössä.